4: "Wow, you're such a green person. Bet you recycle too, huh?"

Eli marina siitä, kuinka luonnonläheiset alaskalaiset eivät piittaa ympäristöstään.

Olen viettänyt Alaskassa vasta 16 päivää, mutta minusta tuntuu jo nyt, että jos se amerikkalaisista on kiinni, niin tämä planeetta on tuhoon tuomittu.

Luulisi, että tällaisten maisemien keskellä muistaisi tehdä pari pientä uhrausta ympäristön puolesta.

Taustoituksena tahdon huomauttaa, että olen aina pitänyt itseäni melko ympäristöystävällisenä ihmisenä. Olen kuitenkin mielestäni realistisesti vihreä − ymmärrän, että esimerkiksi harvaan asutulla seudulla oma auto on usein ainoa järkevä kulkuväline, sillä julkista liikennettä ei yksinkertaisesti ole lainkaan tai se toimii huonosti (jos halusin esimerkiksi lapsena vierailla kaverini luona, joka asui 25 kilometrin päässä maaseudulla, niin sinne pääsi tasan kaksi kertaa päivässä koulubussilla ja illalla sieltä ei päässyt pois millään, joten kyllä ainakin paluumatka oli pakko taittaa autokyydissä). Omaa autoa minulla ei kuitenkaan ole ja mahdollisuuksien mukaan pyrin pyöräilemään tai kulkemaan bussilla. En syö muuta lihaa kuin kalaa, mutta en vastusta lihansyöntiä itsessään vaan nykyaikaisen tehotuotannon epäeettisyyttä ja ympäristövaikutuksia. Siksi minulla ei ole mitään metsästystä vastaan, koska esimerkiksi hirvikantaa on pakko harventaa ja hirvet saavat elää lajilleen ominaisessa ympäristössä. Jos hirviä ei ammuta, niin tapaturmaiset yhteenotot kuten hirvikolarit lisääntyvät väistämättä, mistä taas kärsii niin hirvi kuin ihminenkin. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa, jossa meillä oli komposti ja paperit ja pahvit menivät saunanpesään tai takkaan, joten jätteiden lajittelu ja kierrätys on ollut luonnollinen osa arkeani lapsesta lähtien. Yleensä lähinnä hämmennyn, jos jonkun luota löytyy vain sekajäteroskis.

Tämän listauksen valossa voitte kuvitella järkytykseni, kun saavuin Yhdysvaltoihin. Tai no, tiesinhän minä kuulemani perusteella, että Jenkkilässä kaikkea kulutetaan enemmän ja yksityisautoilu on tärkeä osa amerikkalaista unelmaa. Yllätyksenä minulle tuli kuitenkin, kuinka vähän jopa alaskalaiset piittaavat ympäristövalinnoista arjessaan. Alaskalaiset elävät kuitenkin lähellä luontoa ja suurin osa tapaamistani ihmisistä lukee itsensä ulkoilmaihmiseksi, joka vaeltaa, telttailee, hiihtää, laskettelee, kalastaa tai metsästää. Kuten suomalaisetkin valitettavan hyvin tietävät, ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät konkreettisimpina pohjoisessa. Se on huomattu myös Alaskassa: paikalliset valittelevat, että meneillään on yksi Alaskan leudoimpia talvia, lunta ei ole tullut kunnolla moniin vuosiin, talvi alkaa aina vain myöhemmin ja talviurheilu ja turismi kärsii − eli se sama virsi, jota Suomessakin ahkerasti veisataan.

Täällä luonto myös kirjaimellisesti tunkee ihmisten keskuuteen eikä sitä voi olla huomioimatta. Anchorage on Alaskan suurin kaupunki, jossa asuu yli 40 prosenttia osavaltion väestöstä ja asukkaita on koko kunnassa kaiken kaikkiaan noin 300 000. Helsinkiä pienempi, mutta Tamperetta isompi kylä kyseessä siis. Harvemmin edes pienissä kaupungeissa Suomessa silti törmätään keskustassa kulkeviin hirviin tai karhuihin, mutta täällä se ei ole mitenkään tavatonta. Anchoragen läheisyydessä voi talvisin majailla jopa tuhat hirveä ja ne tulevat mielellään kaupunkiin, sillä ravintoa löytyy eikä tarvitse rasittaa itseään rämpimällä umpihangessa. Professorini selitti, että hirviä nähdään säännöllisesti myös kampusalueella ja asuntoloiden lähistöllä. Anchoragelaisille opetetaan jo koulussa, miten täytyy toimia, kun urbaanihirvi tallustelee vastaan (mikä kuulosti omaan korvaan todella oudolta, sillä harvoimpa hirvet Suomessa ihmisten lähelle tulevat − suomalaiset hirvet taitavat olla ujompia, kuin amerikkalaiset serkkunsa).

Luulisi, että luonnon läheisyys muistuttaisi ihmisiä sen tärkeydestä. Toisin kuitenkin on. Ensinnäkin kierrättäminen ja jätteiden lajittelu on täällä ihan absurdi ajatus. Kämppikseni eivät kierrätä ja kaikki menee samaan roskikseen muovipulloista biojätteeseen. Jokaisen asuntolan ulkopuolella on roskis, mutta kierrättäminen on tehty vaikeaksi. Ainoa kierrätyspiste löytyy commonsista (en oikein keksinyt sille mitään järkevää suomalaista nimeä. Se on asuntoloiden päärakennus, josta löytyy asuntolatoimisto, kioski ja tietokonesali). Kierrätyspiste on säälittävän pieni (sinne mahtuisi kerralla ehkä yhden Mac-talon asukkaiden kierrätysjätteet) ja sijaitsee sisätiloissa, joten commonsin ollessa suljettuna sinne ei ole mitään asiaa. Olen siis joutunut pitkin hampain suostumaan täkäläiseen epäekologiseen jätesysteemiin, sillä kämppikseni eivät jätteiden lajitteluun taivu, mutta pullot ja tölkit olen kiikuttanut kierrätykseen (ne täyttävät muutenkin roskikset hetkessä!).

Kaupungin busseissa koin pienen kulttuurishokin, kun en löytänyt stop-nappuloita mistään. Silti paikalliset saivat jollain tapaa piipattua kuskille, että seuraavalla pysäkillä pitäisi jäädä. Vasta toisella bussiajelullani tajusin, että nuo langat seinällä ovatkin kaapeleita, joita nykäisemällä saa välitettyä stop-viestin. Mistä tuollainen muka pitäisi tajuta, kun missään ei lue mitään :--D

Yliopiston asuntoloissa sähkö ja vesi kuuluvat tosiaan hintaan, mutta silti sitä kuvittelisi, että on itsestään selvää sammuttaa valot yöksi tai sulkea telkkari, kun lähtee kotoa. Vielä mitä − kämppikseni pitävät yhteisissä tiloissa, vessassa ja käytävässä valot päällä 24/7 ja telkkari pauhaa itsekseen riippumatta siitä onko ketään kotona tai ovatko kaikki nukkumassa. Yritin aluksi sammutella valoja, mutta sitä mukaa kun sammutan niitä, tuntuu Lumikko kulkevan perässäni napsauttelemassa niitä takaisin päälle ("it's so dark in here!"). Omakotitalossa asuneena sitä on myös tottunut siihen, että suihkuun ei voi jäädä asumaan, että lämmintä vettä riittäisi muillekin. Täällä kämppikseni sen sijaan ottavat oikeasti tunnin suihkuja ja eipä sitä suihkua tietenkään kannata sulkea siksi aikaa, kun esimerkiksi harjaa hampaita.

Myöskään yrityksillä ei tunnu olevan mitään intressejä vähentää turhaa kulutusta. Amerikassa kaikki on todellakin isoa: melkein kaikki ruoka myydään hillittömän kokoisissa paketeissa. Perheille tämä voi olla ihan hyväkin asia eikä tarvitse ostaa pieniä yksittäispakattuja tuotteita, mutta pienten pakkausten puuttuminen johtaa väistämättä siihen, että jos shoppailee yhdelle hengelle, päätyy ruokaa valtavasti roskiin. En ole ainakaan vielä onnistunut löytämään esimerkiksi maitopurkkia, jota saisi pienemmässä koossa kuin puoligallonaa (noin 1,9 litraa) tai gallonan paketissa (gallona on noin 3,78 litraa!). Suomessa tuntuu, että se tavallinen litran törppökin on välillä hankalaa saada yksin juotua ennen parasta ennen -päiväystä. Kyllä nelihenkinen perhe saa varmasti gallonan maitoa lipitetettyä ennen kuin se menee vanhaksi, mutta yksinasujat ovatkin sitten ihan eri juttu.

Supermarketeissa myyjät pakkaavat ostokset itse suoraan muovipusseihin, joista ei tarvitse maksaa ja omien kassien käyttö ei tule kysymykseen. Ainakin Walmartissa ostokset myös pakataan hirveän moneen pussukkaan − yleensä ruokaostokset, jotka Suomessa menisivät kahteen tai kolmeen kassiin, ängetään täällä kuuteen. Joudun yleensä järjestelemään ostokset uudestaan kassan jälkeen, sillä kuuden ruokakassin kantaminen bussissa tai kävellen on ihan mahdotonta. Kirppistoimintaa täällä ei juuri harrasteta (tosin jenkkien Tori.fi eli Craigslist on onneksi voimissaan) ja suurin osa tavarasta, jota ei itse enää tarvita, menee roskiin. Samaten kaikki pitää ostaa uutena (tässä tosin yliopiston kurssikirjat näyttävät olevan poikkeus, joita voi ostaa käytettynä tai vuokrata - mutta ei tietenkään lainata kirjastosta, kuten Suomessa).

Eipä löytynyt oikein kattavaa autokuvaa kamerasta, mutta tässä on pari lava-autoa Sewardissa.

Ja tietysti, melkein kaikilla on täällä oma auto. Mikä on ihan ymmärrettävää, sillä etäisyydet ovat pitkiä ja bussit kulkevat jopa Oulussa asuneen mielestä huonosti (en olisi ikinä uskonut kaipaavani Koskilinjoja). Jos vuoro menee ohi, niin seuraavaa bussia joutuu yleensä odottamaan puolesta tunnista tuntiin. Onneksi opiskelijakortilla bussit ovat sentään ilmaisia. Suurin osa autoista on kuitenkin järjettömän kokoisia lava-autoja tai maastureita. Erämaassa maasturi on varmasti kätevä, mutta näillä bensasyöpöillä taitetaan kaikenlaiset matkat 500 metristä ylöspäin ihan kaupunkioloissakin. Ei jotenkin enää yhtään ihmetytä, miksi amerikkalaiset saavat niin vähän hyötyliikuntaa. Yleensä autolla kilsan matkaan menee myös enemmän aikaa, sillä parkkipaikkoja on niukassa, ne ovat yleensä maksullisia ja väärin parkkeeratut autot hinataan tosi ripeästi pois (Lumikon mukaan maksaa kuulemma 300-400 dollaria lunastaa se takaisin!). Bensa on suomalaisen silmissä halpaa (joskin hieman kalliimpaa kuin Yhdysvalloissa yleisesti), mikä lisää entisestään paikallisten autoiluhaluja. Yhdellä asemalla Anchoragessa bensa maksoi 2,43 dollaria gallonalta (noin 3,78 litraa) eli noin 0,64 dollaria litralta. Eli euroissa hinta on noin 0,57 litralta! Viimeksi kun tankkasin Torniossa, niin 95E maksoi yli 1,50 euroa litralta. Auton pitäminen on muutoinkin paljon halvempaa.

Toisena Alaskapäivänäni päätin yhdistää kolme asiaa: tutustua ympäristööni, käydä kaupassa ja saada vähän liikuntaa. Siispä kävelin 4 kilometrin päähän Walmarttiin ja takaisin (myönnettäköön, että ostosten raahaaminen takaisin kävi kyllä raskaaksi). Kämppikseni ja kaverini suhtautuivat tähän kuin olisin vähintäänkin kävellyt kuuhun. "What, you walked?! You could have used my truck!".

Täällä ei myöskään tarvitse vahingossakaan kävellä edes kouluun. Kampuksella kiertää ilmaisia Seawolf Shuttle-minibusseja, jotka kuljettavat opiskelijoita asuntoloilta eri rakennuksiin. Vaikka aluksi näille vähän naureskelinkin, niin myönnän, että tämä on tosi kätevää, sillä luentojen välissä ehtii käydä asuntolalla syömässä ja aamu-uninen saa nukkua pidempään. Välillä kävelen silti ihan vain liikunnan vuoksi. Yleensä shuttlet ovat pienempiä kuin tämä yksilö, ilmeisesti kampuksen itäosaan vain kulkee enemmän porukkaa?

Paikalliset eivät tunnu näkevän yksityisautoilussaan mitään muutettavaa ja kämppisteni mielestä olen vihrein ihminen, jonka he ovat ikinä tavanneet. Heidän mielestään Euroopan ja Suomen kierrätysdirektiivit ja lait ja yksityisautoilun vähentäminen ovat viherkommunistien keksimää kiusaa. En ole kuitenkaan ainoa pohjoismaalainen, jota paikallisten ympäristöstä piittaamattomuus ahdistaa. Tutustuin tällä viikolla sattumalta bussipysäkillä ruotsalaiseen vaihto-oppilaaseen, joka on täällä urheilustipendillä ja kuuluu UAA:n hiihtojoukkueeseen. Hän oli minun laillani pöyristynyt täkäläisten kulutustavoista ja erityisesti yksityisautoilusta:
"I just feel like screaming at people that in Sweden we have this thing called ENVIROMENT...".