3: "Te suomalaiset ootte niin... valkoisia."

Eli kertomus yliopiston asuntolasta ja kämppiksistäni.

Jenkkiyliopistotyyliin University of Alaska Anchoragessakin asuntolat sijaitsevat yliopiston kampuksella. Asuntolat ovat todella kalliita, mutta myös Anchoragen yleinen vuokrataso on uskomattoman korkea (jälkikäteen ajateltuna ei mikään ihme, että se hostelli oli täynnä kodittomia...). Vaihtarille asuntolapaikka oli siis ylivoimaisesti helpoin vaihtoehto, sillä vuokra-asunnon etsiminen Suomesta käsin olisi ollut työlästä ja monet vuokranantajat luonnollisesti suosivat vuokralaisia, jotka ovat paikalla kauemmin kuin 5 kuukautta. Oman asunnon vuokraaminen olisi myös vaatinut sähkö-, vesi- ja nettisopimusten tekemistä - yliopistolla ne kuuluvat hintaan, kuten myös huonekalut. Kaupungin kulkuyhteydet on myös suunniteltu lähinnä yksityisautoilua silmällä pitäen, joten koulunkäynti kauempaa olisi voinut olla aika hankalaa ilman omaa autoa. Tuumin, että muiden opiskelijoiden kanssa asumisen kautta olisi myös helpompaa päästä sisälle täkäläiseen kulttuuriin.

UAA:lla on kolme erilaista asuntolaa: Hall-tyyliset asuntolat ovat niitä perinteisiä elokuvista tuttuja college-asuntoloita, joissa ei ole ruoanlaittomahdollisuutta ja huone jaetaan toisen opiskelijan kanssa. Vaikka Hall-asuntolat ovat ehdottomasti halvimpia, niin keittiön puuttuminen tulee yllättävän kalliiksi. Hall-asuntoloissa asuvien on pakko hankkia koulun Meal Plan, jolla saa ruokailla yliopiston ravintoloissa. Halvin 75 aterian ja 800 vapaasti käytettävän dining dollarin (niitä voi käyttää esim. koulun kahviloissa ja kaupoissa) Meal Planikin maksaa 1825 dollaria - yhden kouluaterian hinnaksi tulee siis noin 13 dollaria! Hall-asuntolaan joutuminen olikin pahin painajaiseni: olisi todella rasittavaa olla jonkun kanssa 24/7 samassa tilassa ja koulun ruokien syöminen ei pidemmän päälle olisi taloudellista eikä välttämättä kovin terveellistäkään (pizzat, hampurilaiset sun muut ovat täällä tuttu näky ruokaloissa).

Toinen asumisvaihtoehto oli niin kutsuttu MAC-asuntola (Main Apartment Complex). Macit ovat kolmikerroksisia taloja, joiden jokaisessa kerroksessa on yksi soluasunto. Osassa Maceista makuuhuone pitää jakaa toisen kanssa (hieman halvempi vaihtoehto) ja osassa on kaikille omat huoneet (tämä vaihtoehto maksoi lukukaudelta noin 200 dollaria enemmän). Macit on tarkoitettu ainoastaan yli 21-vuotiaille opiskelijoille ja niissä on oma keittiö. Kolmas (ja kallein) vaihtoehto oli hulppea Templewood-asuntola, jotka ovat yksittäisiä taloja, jotka on tarkoitettu 4-6 hengen käyttöön. Niistä löytyy niin oma pesutupa, takka kuin autotallikin.

MAC-asuntoja ulkoapäin.

Kun lähetin UAA:lle asuntolahakemuksen marraskuussa, toivoin paikkaa Mac-asuntolasta omalla makuuhuoneella. Asuntolapaikkani varmistui heti, kun yliopisto sai shekkini takuuvuokrasta, mutta sain odotella joulukuun loppuun asti tietoa siitä, millaiseen asuntolaan pääsisin - tai joutuisin. Apartment-tyyliset asuntolat ovat kysyttyjä eikä pääsyä ykkösvaihtoehtoon voida taata. Syyslukukaudella asuntoihin muuttaneet ovat tietysti etusijalla ja saavat halutessaan jatkaa samassa asunnossa asumista. Kevätlukukaudella aloittavat joutuvat siis vain toivomaan, että joku muuttaisi pois ja mieluinen paikka vapautuisi.

Siksi hihkuinkin onnesta, kun lopulta sain tietää saaneeni toivomani paikan Mac-asuntolasta. Sain myös tietää kämppisteni nimet ja yhteystiedot etukäteen, joten olin heihin yhteydessä ennen saapumistani. Jaan kakkoskerroksessa sijaitsevan asuntoni kolmen amerikkalaisen tytön kanssa ja meillä on kaikilla omat makuuhuoneet. On mahtavaa, että täällä vaihtarit laitetaan paikallisten sekaan eikä eristetä omiin asuntoihinsa kuten - krhmm - Oulussa usein on tapana. Kämppikseni eivät olleet kotona, kun saavuin asuntolaan, joten sain rauhassa asettua taloksi. Asunnossa on iso kylppäri, keittiö, olohuone, varasto ja tosiaan neljä makuuhuonetta. Jet lagin ja vähien yöunien vuoksi en kamojen purkamisen lisäksi jaksanut tehdä juuri muuta, kuin kierrellä kampuksella (joka on muuten valtava).

Käytävä olohuoneeseen ja keittiöön. Ja takaovi.

Olohuone. Meillä on yhä joulukuusi, sillä Lumikon mielestä täällä näyttää tyhjältä ilman sitä.

Keittiö.

Huoneeni asuntolassa. Kokolattiamatto kuuluu tietysti asiaan, koska Murica. Onneksi täällä ei sentään kävellä kengät jalassa sisällä.

Huoneiden ja asunnon lukko toimii niin sanotulla WolfCardilla eli yliopiston opiskelijakortilla.

Olin surkeudekseni todennut, että Suomesta ostamani amerikkalainen adapteri oli liian ahdas läppärini virtajohdolle, joten tuntui vähän orvolta, kun en voinut käyttää konettani. En myöskään tiennyt salasanaa koulun langattomaan nettiin (olin niin sekaisin ja väsynyt check-inissä, että unohdin kysyä sitä), joten en päässyt nettiin edes puhelimellani. Yliopiston kirjaston koneelta sain onneksi lähetettyä viestiä Suomeen päin, että olen hengissä ja perillä.

Vasemmalla on Suomesta ostamani adapteri, johon läppärin pistokkeeni oli liian läski - kaikki muut laitteet mahtuivat kyllä siihen sovinnolla. Atte tosin huomautti jälkeenpäin, että olisin voinut vain leikata puukolla nuo ylimääräiset esteet pois edestä. Oikealla on adapteri, jonka ostin täältä ja johon läppärin pistokekin mahtuu.

Illalla tapasin ensimmäisen kämppikseni. Päätin matkia toveriani Ainoa ja keksiä blogissa kuvaamilleni ihmisille pöhköjä lempinimiä. Kutsuttakoon ensimmäistä kämppistäni siis Lumikoksi. Lumikko on samanikäinen kuin mie ja syntyjään alaskalainen, joskin kotoisin pienemmästä kaupungista. Lumikko on puoliksi natiivi alaskalainen: hänen isänsä on jupikki ja äitinsä Arizonan intiaani (en tiedä tarkemmin oikeaa heimonimitystä). Olen jatkuvasti yllättynyt siitä, kuinka ystävällisiä kaikki täällä ovat - tultiin alusta lähtien tosi hyvin juttuun Lumikon kanssa ja hän oli heti auttamassa, jos jokin asia askarrutti minua (ja niitä oli paljon - aina jenkkiuunin käytöstä koulun opiskelijaportaalin käyttöön).

Juteltuani tuntikaupalla Lumikon kanssa pizzan äärellä, kaatoi jet lag minut sänkyyn jo kymmenen aikaan illalla. Kuulin unen läpi, että toinen kämppikseni saapui asuntolaan yöllä. Tapasin hänet aamulla - kutsuttakoon häntä vaikkapa Pesukarhuksi. Pesukarhu on latino (joskin niin monennen sukupolven, ettei hän puhu espanjaa ja minun silmiini hän näyttää lähinnä valkoiselta, mutta ihmiset suhtautuvat täällä alkuperäänsä suurella ylpeydellä) ja kotoisin Los Angelesista. Ylipäänsä suurin osa tapaamistani amerikkalaisista on kotoisin muualta Yhdysvalloista kuin Alaskasta, koska lukukausimaksut ovat täällä usein halvempia. Pesukarhu on minua vuoden vanhempi ja meillä on tosi samanlaisia kiinnostuksen kohteita, kuten video- ja roolipelit. Pesukarhu kysyi saman tien, haluaisinko tulla illalla hänen kanssaan alakerrassa asuvien jätkien luokse pelaamaan lautapelejä, katsomaan leffaa ja juomaan kaljaa. Lienee sanomattakin selvää, että vastasin myöntävästi.

Pidän todella Lumikosta ja Pesukarhusta, enkä voi käsittää, kuinka hyvä tuuri minulla kävi kämppisten suhteen. Kolmas kämppikseni taas ei tunnu olevan ikinä kotosalla, vaan hän kämppää poikaystävänsä tykönä (mikäs siinä, mutta vaikuttaa kyllä vähän tuhlaukselta maksaa yli 500 euroa vuokraa kuukaudessa kämpästä, jossa ei käy koskaan). Olen tavannut hänet vain ohimennen ja hän on tainnut yöpyä täällä yhtenä yönä (tätä kirjoittaessani olen siis asunut täällä 10 päivää).

Yleensä vaihtoon lähtijöitä pelotellaan siitä, että vaihtari saattaa herkästi tutustua vain toisiin vaihtareihin eikä paikallisiin. Minulla tämä tuntuu menevän vähän toisin päin - en tunne lainkaan muita vaihtareita (näin heitä vain ohimennen ilmoittautuessani UAA:n International Officeen) ja olen tutustunut ainoastaan amerikkalaisiin. Etukäteen olin toivonut tapaavani muita vaihtareita, sillä ajattelin, että heitä varmaankin huvittaisi matkustella kanssani Alaskassa. Ilokseni Lumikkoa lukuunottamatta kaikki jenkit ovat kuitenkin kotoisin muualta kuin Alaskasta, joten heille kaikki paikat ovat yhtä uusia kuin minullekin ja he tekevät mielellään reissuja Anchoragen ulkopuolelle.