Olen viettänyt Alaskassa vasta 16 päivää, mutta minusta tuntuu jo nyt, että jos se amerikkalaisista on kiinni, niin tämä planeetta on tuhoon tuomittu.
Luulisi, että tällaisten maisemien keskellä muistaisi tehdä pari pientä uhrausta ympäristön puolesta. |
Tämän listauksen valossa voitte kuvitella järkytykseni, kun saavuin Yhdysvaltoihin. Tai no, tiesinhän minä kuulemani perusteella, että Jenkkilässä kaikkea kulutetaan enemmän ja yksityisautoilu on tärkeä osa amerikkalaista unelmaa. Yllätyksenä minulle tuli kuitenkin, kuinka vähän jopa alaskalaiset piittaavat ympäristövalinnoista arjessaan. Alaskalaiset elävät kuitenkin lähellä luontoa ja suurin osa tapaamistani ihmisistä lukee itsensä ulkoilmaihmiseksi, joka vaeltaa, telttailee, hiihtää, laskettelee, kalastaa tai metsästää. Kuten suomalaisetkin valitettavan hyvin tietävät, ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät konkreettisimpina pohjoisessa. Se on huomattu myös Alaskassa: paikalliset valittelevat, että meneillään on yksi Alaskan leudoimpia talvia, lunta ei ole tullut kunnolla moniin vuosiin, talvi alkaa aina vain myöhemmin ja talviurheilu ja turismi kärsii − eli se sama virsi, jota Suomessakin ahkerasti veisataan.
Täällä luonto myös kirjaimellisesti tunkee ihmisten keskuuteen eikä sitä voi olla huomioimatta. Anchorage on Alaskan suurin kaupunki, jossa asuu yli 40 prosenttia osavaltion väestöstä ja asukkaita on koko kunnassa kaiken kaikkiaan noin 300 000. Helsinkiä pienempi, mutta Tamperetta isompi kylä kyseessä siis. Harvemmin edes pienissä kaupungeissa Suomessa silti törmätään keskustassa kulkeviin hirviin tai karhuihin, mutta täällä se ei ole mitenkään tavatonta. Anchoragen läheisyydessä voi talvisin majailla jopa tuhat hirveä ja ne tulevat mielellään kaupunkiin, sillä ravintoa löytyy eikä tarvitse rasittaa itseään rämpimällä umpihangessa. Professorini selitti, että hirviä nähdään säännöllisesti myös kampusalueella ja asuntoloiden lähistöllä. Anchoragelaisille opetetaan jo koulussa, miten täytyy toimia, kun urbaanihirvi tallustelee vastaan (mikä kuulosti omaan korvaan todella oudolta, sillä harvoimpa hirvet Suomessa ihmisten lähelle tulevat − suomalaiset hirvet taitavat olla ujompia, kuin amerikkalaiset serkkunsa).
Luulisi, että luonnon läheisyys muistuttaisi ihmisiä sen tärkeydestä. Toisin kuitenkin on. Ensinnäkin kierrättäminen ja jätteiden lajittelu on täällä ihan absurdi ajatus. Kämppikseni eivät kierrätä ja kaikki menee samaan roskikseen muovipulloista biojätteeseen. Jokaisen asuntolan ulkopuolella on roskis, mutta kierrättäminen on tehty vaikeaksi. Ainoa kierrätyspiste löytyy commonsista (en oikein keksinyt sille mitään järkevää suomalaista nimeä. Se on asuntoloiden päärakennus, josta löytyy asuntolatoimisto, kioski ja tietokonesali). Kierrätyspiste on säälittävän pieni (sinne mahtuisi kerralla ehkä yhden Mac-talon asukkaiden kierrätysjätteet) ja sijaitsee sisätiloissa, joten commonsin ollessa suljettuna sinne ei ole mitään asiaa. Olen siis joutunut pitkin hampain suostumaan täkäläiseen epäekologiseen jätesysteemiin, sillä kämppikseni eivät jätteiden lajitteluun taivu, mutta pullot ja tölkit olen kiikuttanut kierrätykseen (ne täyttävät muutenkin roskikset hetkessä!).
Myöskään yrityksillä ei tunnu olevan mitään intressejä vähentää turhaa kulutusta. Amerikassa kaikki on todellakin isoa: melkein kaikki ruoka myydään hillittömän kokoisissa paketeissa. Perheille tämä voi olla ihan hyväkin asia eikä tarvitse ostaa pieniä yksittäispakattuja tuotteita, mutta pienten pakkausten puuttuminen johtaa väistämättä siihen, että jos shoppailee yhdelle hengelle, päätyy ruokaa valtavasti roskiin. En ole ainakaan vielä onnistunut löytämään esimerkiksi maitopurkkia, jota saisi pienemmässä koossa kuin puoligallonaa (noin 1,9 litraa) tai gallonan paketissa (gallona on noin 3,78 litraa!). Suomessa tuntuu, että se tavallinen litran törppökin on välillä hankalaa saada yksin juotua ennen parasta ennen -päiväystä. Kyllä nelihenkinen perhe saa varmasti gallonan maitoa lipitetettyä ennen kuin se menee vanhaksi, mutta yksinasujat ovatkin sitten ihan eri juttu.
Supermarketeissa myyjät pakkaavat ostokset itse suoraan muovipusseihin, joista ei tarvitse maksaa ja omien kassien käyttö ei tule kysymykseen. Ainakin Walmartissa ostokset myös pakataan hirveän moneen pussukkaan − yleensä ruokaostokset, jotka Suomessa menisivät kahteen tai kolmeen kassiin, ängetään täällä kuuteen. Joudun yleensä järjestelemään ostokset uudestaan kassan jälkeen, sillä kuuden ruokakassin kantaminen bussissa tai kävellen on ihan mahdotonta. Kirppistoimintaa täällä ei juuri harrasteta (tosin jenkkien Tori.fi eli Craigslist on onneksi voimissaan) ja suurin osa tavarasta, jota ei itse enää tarvita, menee roskiin. Samaten kaikki pitää ostaa uutena (tässä tosin yliopiston kurssikirjat näyttävät olevan poikkeus, joita voi ostaa käytettynä tai vuokrata - mutta ei tietenkään lainata kirjastosta, kuten Suomessa).
Eipä löytynyt oikein kattavaa autokuvaa kamerasta, mutta tässä on pari lava-autoa Sewardissa. |
Toisena Alaskapäivänäni päätin yhdistää kolme asiaa: tutustua ympäristööni, käydä kaupassa ja saada vähän liikuntaa. Siispä kävelin 4 kilometrin päähän Walmarttiin ja takaisin (myönnettäköön, että ostosten raahaaminen takaisin kävi kyllä raskaaksi). Kämppikseni ja kaverini suhtautuivat tähän kuin olisin vähintäänkin kävellyt kuuhun. "What, you walked?! You could have used my truck!".
"I just feel like screaming at people that in Sweden we have this thing called ENVIROMENT...".